Puoluekokousaloite: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoitusmallit tulevaisuuteen katsoviksi

Tämä on Helsingin Edistyskokoomuksen aloite Kansallinen Kokoomus rp:n varsinaiseen puoluekokoukseen Tampereella 14.–16.6.2024. Lisätietoa puoluekokouksesta täällä.

———-

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen toiminnan mittaaminen ja rahoittaminen on haastavaa, koska korkeakoulutuksen ja tutkimuksen tulokset toteutuvat vuosien viiveellä. Esim. tutkintoihin johtavat opinnot kestävät vuosia, tutkimusjulkaisut vaativat vuosia tutkimuksen tekemiseen sekä tieteelliseen julkaisuprosessiin - ja tutkimukseen perustuvat innovaatiot vielä kaupallistamisprosessin tähän päälle.  Siksi mikä tahansa toteutuneita tuloksia korostava rahoitusmalli korostaa samalla väkisin menneisyyden onnistumisia tulevaisuuden kyvykkyyksien rakentamisen sijaan. 

Taaksepäin katsovat tulosindikaattorit ovat kuitenkin suuressa roolissa sekä nykyisissä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoitusmalleissa että 2025 käyttöön tulevissa rahoitusmalleissa. Viimeksi mainitussa ehdotuksessa strategiaperusteisen rahoituksen painoarvo jopa lasketaan nykyisestä 15 %:sta 10 %:iin kokonaisrahoituksesta. 

  • Taaksepäin katsovien tulosindikaattorien painoarvoa vähennetään ja tulevaisuuteen katsovan ja kyvykkyyksiä luovan strategisen työn painoarvoa korostetaan

  • Kokoomuksen arvojen mukaisesti mallissa korostetaan kunkin korkeakoulun akateemista vastuuta ja vapautta eli annetaan tilaa autonomialle, strategiatyölle ja profiloitumiselle 

  • Rahoitusmallin muutokset valmistellaan hyvissä ajoin ennen 2025-2028 rahoitusmallin päättymistä, jotta siirtymä voidaan toteuttaa hallitusti ilman epäjatkuvuuskohtia

Edellä mainituin perustein Helsingin Edistyskokoomus ry esittää, että 

Hyväksyessään aloitteen puoluekokous velvoittaa puoluehallitusta sekä kehottaa eduskuntaryhmää edistämään tulevaisuuteen katsovaa, korkeakoulujen autonomiaa sekä opiskelijan omaa vastuuta ja vapautta korostavaa rahoitusmallia.

Edellinen
Edellinen

Puoluekokousaloite: Avioeron harkinta-ajasta luovuttava ja ero myönnettävä ilmoitusasiana

Seuraava
Seuraava

Blogi: Jokainen voi vaikuttaa kestävyyskriisin ratkaisemiseen