Puoluekokousaloite: Huumeiden käyttöhuonekokeilu mahdollistettava

Tämä on Helsingin Edistyskokoomuksen aloite Kansallinen Kokoomus rp:n varsinaiseen puoluekokoukseen Tampereella 14.–16.6.2024. Lisätietoa puoluekokouksesta täällä.

———-

Huumeiden käyttö aiheuttaa monenlaisia haittoja yksilöille ja yhteiskunnalle. Rangaistavuuteen perustuva lähestymistapa ei ole kuitenkaan onnistunut estämään niiden käyttöä tai vähentämään tehokkaasti käytöstä syntyviä haittoja, huumekuolemien lukumäärä on päinvastoin nousussa.

Huumeisiin kuolleiden lukumäärä ylittää nykyisin jo tieliikenteessä menehtyneiden määrän. Epäonnistuneella päihdepolitiikallamme kaikkein pahimmin olemme pettäneet nuoret, joiden huumekuolemissa olemme Euroopan kärkeä. Huumeiden käyttöä tulisi lähestyä kansanterveydellisenä asiana sekä välttämään syrjäytyneessä ja usein yhteiskunnallisesti heikossa asemassa olevien käyttäjien rankaisemista. Kyse ei ole käytön vapaasta hyväksymisestä, käyttöhuoneeseen ei tulla kokeilemaan huvin vuoksi. Ihmiselle, jolla ei ole enää menetettävää, hyväksyttävyydellä tai rangaistuspelotteella ei ole enää merkitystä.

Huumeiden käyttöhuoneita tai yliannostuksen ehkäisykeskuksia on olemassa useassa Euroopan maassa. Niiden ensisijainen tavoite on kansanterveydellinen, sillä huoneet ovat turvallisia ja hygieenisiä paikkoja käyttää erityisesti suonensisäisiä huumeita. Samalla käyttöhuoneiden avulla sosiaali- ja terveyspalvelut saisivat yhteyden huumeiden ongelmakäyttäjiin – ilman, että käyttäjien tarvitsee pelätä rikosoikeudellista seuraamusta. THL:n tekemä asiantuntijapaperi vuodelta 2022 näkeekin, että erityisesti huumeiden käyttäjien tavoittaminen olisi Suomen tapauksessa niiden tärkein tehtävä. 

THL:n tekemän kirjallisuuskatsauksen mukaan käyttöhuoneisiin kohdistuva tutkimusnäyttö osoittaa, että ne vähentävät suonensisäisten huumeiden käyttöä kaduilla tai muissa julkisissa tiloissa. Lisäksi niiden on tutkimusten mukaan nähty vähentävän veren kautta tarttuvia tauteja ja yliannostuskuolemia.

Edellä mainituin perustein Helsingin Edistyskokoomus ry esittää, että

Hyväksyessään aloitteen puoluekokous velvoittaa puoluehallitusta sekä kehottaa eduskuntaryhmää edistämään kuntien mahdollisuutta perustaa alueelleen huumeiden käyttöhuoneita.

Edellinen
Edellinen

Puoluekokousaloite: Maa- ja metsätalousministeriö lakkautettava

Seuraava
Seuraava

Puoluekokousaloite: Kotihoidon tuki lakkautettava