Uusien jäsenten ilta 8.10.

21.9.2014

Helsingin edistyskokoomus järjestää uusien jäsenten illan keskiviikkona 8.10. Illan tarkoituksena on, että uudet jäsenet pääsevät tutustumaan yhdistykseen ja sen toimijoihin ja samalla hallitus pääsee kuulemaan uusilta jäseniltä toiveita yhdistyksen toimintaan liittyen. Poliittista sisältöä ei tietenkään ole unohdettu, sillä saamme paikalle pääministerin erityisavustajan ja marraskuussa Jyrki Kataisen kabinettipäälliköksi siirtyvän Juho Romakkaniemen kertomaan meille politiikan ajankohtaisuuksista. Mielenkiintoinen ilta siis varmasti luvassa!

Ilta järjestetään 8.10. klo 18 alkaen Sokos Hotel Aleksanterin saunatiloissa. Luvassa on mielenkiintoisen keskustelun lisäksi myös hyvää ruokaa ja saunomista.

Ilta on ensisijaisesti tarkoitettu uusille jäsenille, jotka eivät ole osallistuneet vastaavaan iltaan aiemmin. mutta myös ”vanhat” jäsenet ovat tervetulleita!