Kun Huuhkaja lentoon lähti

23.11.2019

Vasta viime vuosina olen ymmärtänyt, kuinka hieno laji jalkapallo onkaan. Pelin rytmi on verkkaisempi kuin jääkiekossa, mutta olen oppinut arvostamaan hienoa pelinrakentamista ja taiturimaista pallonhallintaa. Siispä minäkin istuuduin television ääreen jännittämään, kun Huuhkajat pelasi EM-kisapaikasta Liechtensteinia vastaan viime viikolla. Hienosti Suomi pelasikin, sillä miesten jalkapallojoukkue lunasti ensimmäistä kertaa paikan EM-kisoihin.

Joukkueen historiallista suoritusta ihailtiin ja analysoitiin lehtien palstoilla. Huomioni kiinnitti Huuhkajien valmentajan haastattelu, jossa hän avaa niitä periaatteita, jotka veivät joukkueen voittoon. Näistä teeseistä voisi Kokoomus-joukkuekin ottaa oppia.

Johtajuus on asia, josta puolueyhteisössä harvemmin puhutaan, mutta joka asettaa pohjan kaikelle tekemiselle. Viestini ei ole suunnattu ainoastaan puheenjohtajan mandaatilla toimiville, vaan ymmärrän johtajuuden puolueen kontekstissa laajasti. Uskon siihen, että jokainen meistä voi osoittaa johtajuutta omassa yhteisössään rakentavasti vastuuta kantamalla.  Lisäksi heittäytyminen ja itsereflektio ovat johtajan tärkeitä ominaisuuksia, ja näihin harjoitteisiin paneutumalla luulen viestimme vahvistuvan ja vaikuttavuutemme kasvavan.

Huuhkajat valmennettiin voittoon neljän teesin ohjaamana. IPOD-filosofian mukaisesti huomio kiinnitetään Ilmapiiriin, Palautteeseen, Osallistamiseen ja Delegointiin. Tämä ajattelu on vaivatta sovellettavissa politiikan tekemiseen.

Politiikka on toisille työtä ja toisille vapaaehtoistoimintaa, johon joskus käytetään suurikin osa vapaa-ajasta. Kummassakin tapauksessa on tärkeää, että tekeminen on henkisellä tasolla palkitsevaa. Työ tai harrastus ei motivoi timanttisiin suorituksiin, mikäli ilmapiiri on passivoiva, tai jopa lannistava. Toisten näkökulman huomioiminen, luottamus ja huumori sen sijaan lisäävät yhdessä tekemisen iloa ja kantavat yli kiireen ja stressin.

Palautteen antaminen on taitolaji, mutta sen merkitys äärimmäisen tärkeä. Harvempi meistä on joka alan rautainen ammattilainen, joten avoimuus uuden oppimiselle ja näkökulman laajentamiselle on valtava voimavara. Palautteen tulisi kulkea kaikilta kaikille ja sen pohjalta on myös tarvittaessa kyettävä muodostamaan konkreettisia toimia, jotka vievät joukkuettamme eteenpäin. Kannattaa myös muistaa, että yksi negatiivinen palaute vaatii vastaparikseen paljon positiivista palautetta! Sen antamista kannattaakin tietoisesti harjoitella.

Yleensä yhdessä tekeminen on hauskempaa kuin yksin puurtaminen. Tämä pätee erityisen hyvin puolueen toimintaan. Vaalityön tekeminen, toiminnan suunnittelu ja keskustelujen käyminen äänestäjien kanssa sujuvat mukavimmin tutun porukan kanssa. Kenttäpelaajien kuuleminen on tärkeä osa menestyvää joukkuetta, sillä juuri he vastaavat toiminnan toteutuksesta.

Delegoimalla viisaasti johtaja saa aikaan parhaan mahdollisen lopputuloksen. Se, että ihmiset pääsevät tekemään asioita, joissa ovat hyviä tai joista ovat erityisesti kiinnostuneita, tuottaa mielekkäimmän tuloksen sekä yksilölle että joukkueellemme. Hyvä delegointi tukee myös jaksamista, niin johtajilla kuin muillakin joukkueen jäsenillä.  Erilaisten ihmisten tietojen ja taitojen yhdistäminen on etu, joka ruokkii kiinnostavaa keskustelua.

Teemu Pukin upeat maalitkaan eivät useimmiten synny läpiajoista, vaan syöttelystä ja pelin sitkeästä rakentelusta. Loistava joukkue vaatii tähtiä ja tiimipelaajia, mutta kumpaakaan ole ilman toista. Johtajuuden elementtien sisäistäminen hyödyttää kuitenkin molempia. Yhteisiin tavoitteisiin sitoutumalla ja kärsivällisesti harjoittelemalla voidaan saavuttaa tuloksia, joita ei ole ennen nähty. Kokoomus-joukkueellamme on tähän kaikki mahdollisuudet.

Kokoomuksen valmentautumisen tähtäin on kevään 2021 kuntavaaleissa ja finaaliottelu käydään (viimeistään) vuonna 2023, kun eduskuntavaalit koittavat. Meidän tulee tavoitella keskustelunhallintaa nostamalla esiin fiksuja kokoomuslaisia ratkaisuja ja valmistautumalla koitoksiin pitkäjänteisellä strategialla. Vaalivoittoa tehdään jo nyt.

Nykypäivänä politiikassa houkuttavat pikavoitot ja gallup-paine on valtava. Kiehtova on kuitenkin ajatus kaaoksen hallinnasta keskittymällä kokoomuslaisuuden kristallinkirkkaaseen ytimeen. Mitä hurjemmaksi ja monimutkaisemmaksi päivänpolitiikka ajautuu, sitä lujemmin pidämme mielessämme ne periaatteet, jotka ovat kokoomuslaisen ajattelumme perusta. Hienoon periaateohjelmaamme on kirjattu demokratian, oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen periaatteet. Vapaus, vastuullisuus, sivistys ja edistys ovat politiikkamme keskiössä. Näitä arvoja meidän tulee väsymättä puolustaa, sillä kuten olemme muualla Euroopassa nähneet, ei mitään näistä voi pitää itsestäänselvyytenä.

Politiikkaa tehdään aina suhteessa toisiin, mutta nyt meidän tulee kuitenkin pitää katse pallossa ja keskittyä omaan peliin. Pelkästään vastustajan peliä analysoimalla kun tuskin on koskaan yhtään ottelua voitettu. Sen sijaan yhtenäinen joukkue on enemmän kuin osiensa summa.

Lenita Ketola

Kirjoittaja on Kokoomusnuorten liittohallituksen jäsen ja kokoomuksen puoluehallituksen varajäsen.


Kirjoitus on osa Helsingin Edistyskokoomus ry:n Mihin menet kokoomus? -blogisarjaa, jossa kokoomuslaiset käsittelevät puolueen poliittista linjaa ja sen tulevaisuutta. Kiinnostuitko kirjoittamaan? Ota yhteyttä hallitukseemme.