Puoluekokousaloite: Väliaikaisesti Suomessa asuvien erityisasiantuntijoiden eläkejärjestelmän kehittäminen

Tämä on Helsingin Edistyskokoomuksen aloite Kansallinen Kokoomus rp:n varsinaiseen puoluekokoukseen Tampereella 14.–16.6.2024. Lisätietoa puoluekokouksesta täällä.

———-

Suomalainen yhteiskunta tarvitsee lisää korkeasti koulutettuja osaajia. Osa näistä osaajista asuu Suomessa pysyvästi, toinen osa vain muutaman vuoden jakson osana kansainvälistä uraansa. Koska nämä ns. ekspatriaatit tuottavat osaamisellaan Suomelle taloudellista arvo ja innovaatioita, on heidät jo huomioitu verotuksessa sallimalla heille tavallista ansiotuloverotusta kevyempi lähdeverotus 7-vuoden ajan. 

Nykyinen eläkejärjestelmä on kuitenkin suunniteltu koko ikänsä Suomessa asuville. Tämä näyttäytyy vaikeaselkoisena ja epäoikeudenmukaisena niille, jotka joutuvat maksamaan eläkemaksuja suomalaiseen järjestelmään, vaikka eivät tule asumaan eläkeiässä Suomessa. Lisäksi näiden verrattain pienten eläkkeiden hallinnoiminen ja verottaminen vaatii myös resursseja. 

Ratkaisuna näihin ongelmiin Helsingin Edistyskokoomus ehdottaa väliaikaisesti Suomessa asuville erityisasiantuntijoille mahdollisuutta järjestää eläketurvansa oman valintansa mukaan joko nykyisen mallin mukaisesti tai halutessaan Tanskan ”53 A” -mallin mukaisesti. Kutsuttakoon suomalaista versiota työnimellä ”Finnish Expatriate Pension Scheme (FEPS)”.

Tässä mallissa: 

  • Ekspatriaattien eläkemaksuihin käytettävät rahat verotettaisiin normaalisti lähdeveroprosentilla, eikä maksuja saisi vähentää verotuksessa. Malli olisi sekä yksinkertaisen että läpinäkyvä.  

  • Eläkesijoitusten arvonnousu verotettaisiin vuosittain pääomatulona. Malli toisi verotuloja.

  • Kertyneen eläkesäästön saisi nostaa mukaansa verovapaasti heti Suomesta pois muutettaessa myös ennen eläkeiän täyttymistä. Malli siis virtaviivaistasi eläkkeiden hallinnointia ja maksamista.  

Malli lisäisi Suomen houkuttelevuutta juuri sellaisten kansainvälisten erityisasiantuntijoiden keskuudessa, joita tarvitsemme sekä talouskasvua vauhdittamaan että maksamaan veroja. Oheisvaikutuksena malli saattaisi lisätä myös kv-yritysten halua sijoittaa korkean lisäarvon toimintojaan Suomeen, mikä kasvattaisi sekä talouskasvua että verotuloja vieläkin enemmän. 

Edellä mainituin perustein Helsingin Edistyskokoomus ry esittää, että

Hyväksyessään aloitteen puoluekokous velvoittaa puoluehallitusta sekä kehottaa eduskuntaryhmää edistämään Suomessa asuville erityisasiantuntijoille mahdollisuutta järjestää eläketurvansa vaihtoehtoisesti Tanskan ”53 A”- mallin mukaisesti.

Edellinen
Edellinen

Puoluekokousaloite: Kotihoidon tuki lakkautettava

Seuraava
Seuraava

Puoluekokousaloite: Avioeron harkinta-ajasta luovuttava ja ero myönnettävä ilmoitusasiana